Eläinlääkäri – Parasta lemmikillesi

Lemmikit ovat parhaillaan uskollisia perheenjäseniä, joista riittää hyvin hoidettuna seuraa useiksi vuosiksi. Täten myös rakkaiden lemmikkien hyvinvoinnista on tärkeä pitää huolta. Ennaltaehkäisy on lemmikkien kannalta tehokkainta terveydenhoitoa!

Hätätilanteiden sattuessa ei useinkaan ole mahdollista tehdä harkittuja päätöksiä eläinlääkärien osalta, joten osaavan eläinlääkärin tutkiminen hyvissä ajoin auttaa niin sinua, kuin myös rakasta lemmikkiäsi. Etenkin uuden lemmikin omistajan tulisikin äkkinäisten tilanteiden varalle tuntea paikkakuntansa eläinlääkärit, sekä eläinlääkäriasemat.

Lemmikin terveyden ylläpito

Eläinlääkäri tutkii koiraa

Lemmikin terveyden ylläpidolla voidaan tehokkaasti ehkäistä esimerkiksi sairauksia, sekä vähentää ikääntymisestä johtuvia ongelmia. Ennaltaehkäisevällä hoidolla voidaan vaikuttaa myös lemmikin eliniänennusteeseen sekä taata lemmikille kivuton ja pitkä elämä.

Lemmikin terveyden ylläpitoon kuuluu terveellisten elämäntapojen lisäksi myös esimerkiksi lihashuolto, säännölliset eläinlääkärin suorittamat tarkastukset, säännöllinen suun ja hampaiden hoito sekä terveellinen ruokavalio.

Lemmikin suun ja hampaiden hoito

Lemmikeillä esiintyy varsin samanlaisia suu- ja hammasongelmia kuin ihmisilläkin. Terve suu ja hampaat ovat tärkeä osa lemmikkisi hyvinvointia ja yleisterveyttä. Muun muassa plakki aiheuttaa hammaskiveä niin koirille kuin kissoille. Hoitamaton ja lisääntynyt hammaskivi voi pahimmillaan aiheuttaa vakaviakin ongelmia, kuten ientulehduksen tai parodontiitin. Hammaskiveä todetaan esiintyvän etenkin ikääntyvillä koirilla, joilla suun hoito on syystä tai toisesta jäänyt puutteelliseksi.

Lemmikkien suu- ja hammasongelmat todetaan useimmiten varsin myöhään eläinten luontaisesti piilottaessa kipunsa. Tämän takia lemmikkien suuta sekä hampaita on hyvä tarkkailla ja myös hoitaa säännöllisesti.

Eläinten hampaiden ja suun hoitoon kuuluu säännöllisten tarkastusten lisäksi myös perusteellinen hoito esimerkiksi kotona tai eläinlääkärissä. Kotona suoritettu päivittäinen perushoito yhdistettynä satunnaisiin eläinlääkärin suorittamiin perusteellisiin puhdistuksiin ja tarkistuksiin takaa lemmikille terveen suun.
 
Eläinlääkärissä suun ja hampaiden hoitokäynnillä on lemmikille mahdollista tehdä esimerkiksi kuvantaminen röntgenlaitteella, hammaskiven poisto ultraäänilaitteella, ientaskujen puhdistus ja tarkistus sekä hampaiden kiillottaminen.
 
Kotona lemmikin hampaiden ja suun kunnosta voi huolehtia parhaiten harjaamalla lemmikin hampaat säännöllisesti yhdessä kotona suoritettavan hammastarkastuksen kanssa. Huomioitavaa kuitenkin on, ettei ihmisten hammastahna sovellu lemmikeille käytettäväksi ksylitolin takia. Tarjolla on myös lukuisia muita tuotteita hampaiden kotihoitoon, mutta muut tuotteet eivät korvaa lemmikin hampaiden säännöllistä harjausta.
Koiran hampaiden hoito
Eläinlääkäri tutkii kissaa

Lemmikin terveystarkastukset

Kuten ihmistenkin, on yleisesti terveiden lemmikkienkin hyvä käydä säännöllisesti terveystarkastuksessa. Terveystarkastukset on tarkoitettu yleisesti terveille lemmikeille, joiden terveydentilaa pyritään seuraamaan säännöllisesti.

Terveystarkastuksessa eläinlääkäri suorittaa lemmikille huolellisen yleistutkimuksen ja keskustelee omistajan kanssa lemmikin yleisestä voinnista. Mikäli omistajalla herää terveystarkastuksen aikana huolia tai kysymyksiä, voidaan tarkastusta täydentää erikseen suoritettavilla jatkotutkimuksilla ja kokeilla. Terveystarkastukseen kuuluu yleistutkimuksen lisäksi usein myös rokotustarpeen arviointi, suun ja hampaiden terveyden tarkistus, ihannepainon ja ruokavalion läpikäynti sekä punkkien ja loisten häädön määrittäminen seuraavan vuoden varalle.

Yleistutkimuksessa eläinlääkäri kiinnittää huomiota erityisesti esimerkiksi koiran ihoon, turkkiin, silmiin sekä korviin. Näin saadaan selville mahdolliset tulehdukset sekä muut ihomuutokset. Myös sydän- ja keuhkoäänien kuuntelu, sekä koiran yleinen tunnustelu ovat osana perusteellista terveystarkastusta

Lemmikin sterilisaatio ja kastraatio

Sterilisaatio tarkoittaa sukusoluja tuottavan rauhasen poistamisesta, jolloin eläimen lisääntyminen estyy. Urosten kohdalla kuullaan useimmiten puhuttavan kastraatiosta, kun taas narttujen kohdalla käytettynä terminä pidetään sterilisaatiota.

Sterilisaatiolla on todettu olevan myös positiivisia terveysvaikutuksia jälkeläisten ehkäisemisen lisäksi. Uroksilla kastraatio voi ehkäistä esimerkiksi kivessairauksia, kasvaimia sekä eturauhasen liikakasvua ja tulehdusta. Narttujen kohdalla munasarjojen ja kohdun poisto voi ehkäistä tai vähentää maitorauhasiin liittyviä sairauksia, kohtutulehdusta sekä muita lisääntymiselimistön sairauksia.

Sterilisaatiolla on todettu olevan positiivisia vaikutuksia myös lemmikkien diabeteksen hoidossa. Esimerkiksi narttukoirilla sterilisaatio saattaa estää diabeteksen kroonistumisen, samalla helpottaen diabeteksen hoitoa kiimojen jäädessä pois. 

Lemmikin sterilisaatioon liittyy kuitenkin aina riskejä, jotka on syytä ottaa huomioon. Nukutuksessa tehtävässä toimenpiteessä on aina omat riskinsä, mutta suurimpana riskinä sterilisaatiossa lienee ylipainon kertyminen. Ylipaino altistaa lemmikin useille haitoille, kuten nivel-, sydän-, ja hengitystievaivoille. Ylipaino altistaa lemmikin myös mahdolliselle diabetekselle yhdessä lyhyen elinajanodotteen kanssa.

Kaunis koiranpentu rokottamisen jälkeen

Lemmikin rokottaminen

Merkittävimpiä tarttuvia tauteja vastaan suojataan lemmikki parhaiten rokottamalla. Rokotuksen avulla immuunivaste tunnistaa sille entuudestaan tutun taudinaiheuttajan nopeasti, eikä täten sairastumista tapahdu vasta-aineiden muodostumisen ansiosta.

Koirat rokotetaan useimmiten kennelyskää, tarttuvaa maksatulehdusta, parvovirusta, penikkatautia sekä raivotautia vastaan. Rokotukset koirille annetaan noin 12 viikon, 16 viikon ja 1 vuoden iässä, jatkaen rokottamista vuoden välein kennelyskän osalta. Muut rokotukset vaativat rokottamista noin kolmen vuoden välein.

Kissat rokotetaan useimmiten kissaruttoa, kissaflunssaa sekä raivotautia vastaan. Ilman rokotuksia kissalle saattaa ilmetä vakavia sairauksia, joilla voi pahimmillaan olla kuolemaan johtavia seurauksia. Kissoille rokotukset annetaan 12 viikon, 16 viikon ja 1 vuoden ikäisenä. Tämän jälkeen rokotusta jatketaan rokotusvalmisteen mukaan joko vuosittain, tai kolmen vuoden välein.

Näyttelyeläimille sekä runsaasti matkustaville lemmikeille rokotussuositukset voivat kuitenkin erota normaalista.

Ennen rokottamista tulee ottaa huomioon lemmikin terveys. Lemmikki ei rokotushetkellä saa olla sairas tai sillä ei saa olla esimerkiksi loisia. Eläimen tulee olla myös hyvin ravittu ja yleiseltä terveydeltään kunnossa; näin rokotuksesta saadaan kaikki hyöty irti, eikä lemmikkisi kehoon kohdistu turhaa rasitusta. Valmiiksi heikkokuntoiselle lemmikille rokottaminen ei välttämättä muodosta tarvittavaa immuniteettia.

KANNATTAAKO SISÄKISSAA ROKOTTAA?

Yleinen kysymys rokotuksissa on etenkin sisäkissojen rokottamisen tarve. Tarvitseeko vain sisällä asuvaa kissaa välttämättä rokottaa?

Vaikka sisäkissat harvemmin joutuvat tekemisiin lajikumppaneiden kanssa, kannattaa sisäkissatkin rokottaa varmuuden vuoksi. Esimerkiksi kissarutto sekä kissaflunssat tarttuvat ilman suoraa kontaktia sairastuneeseen kissaan, jolloin sisäkissan sairastumiseen on myös mahdollisuus. Ihmiset saattavat kantaa viruksia ja muita sairauksia aiheuttavia tekijöitä esimerkiksi kengissään sisälle, jolloin sairaus saattaa levitä rokottamattomaan sisäkissaan.

Tämän vuoksi niin ulko-, kuin sisäkissatkin on syytä rokottaa sairauksia vastaan. Rokottaminen on nopea ja suhteellisen kivuton toimenpide, jolla voidaan pienentää riskiä kissan sairastumiseen ja täten pidentää kissan elinajanodotetta.

Sisäkissa nukkuu

Eläinlääkärin valintaopas

Jokainen omistaja haluaa lemmikilleen parasta hoitoa yhdessä onnistuneen yleisen kokemuksen kanssa. Mitä eläinlääkärin valinnassa tulisikin ottaa huomioon esimerkiksi sijainnin, tilojen sekä aukioloaikojen lisäksi?

Sijainti

Suosikiksi valikoidun eläinlääkäriaseman on syytä sijaita mahdollisimman lähellä lemmikin kotia. Lähellä sijaitseva eläinlääkäriasema on niin helppous- kuin mukavuuskysymyskin, mutta parhaimmillaan nopeasti hoitoon pääseminen saattaa pelastaa lemmikkisi hengen.

Valitse paikkakunta täältä:

Oman lemmikin rotu ja laji

Ota huomiota eläinlääkärin valinnassa myös lemmikkisi lajiin ja rotuun. Mikäli omistat erittäin harvinaisen tai esimerkiksi myrkyllisen lemmikin, ota ajoissa selvää kyseistä lajia hoitavat eläinlääkärit. Näin varmistat lajikohtaisen asiantuntevan avun, sekä esimerkiksi tarvittavien instrumenttien löytymisen eläinlääkäriasemalta.

Aukioloajat

Eläinlääkäriaseman valintaan vaikuttaa sijainnin lisäksi myös klinikan aukioloajat. Useimpien klinikoiden aukioloajat sijoittuvat toimistoajalle, jolloin myös vuorokauden ympäri toimivan klinikan löytäminen on suotavaa. Ympäri vuorokauden auki olevat klinikat tulevat tarpeeseen esimerkiksi onnettomuus- ja hätätapauksissa.

Suosittelut ja arvostelut

Eläinlääkärin valinnassa kannattaa ottaa huomioon myös vanhojen asiakkaiden antamat suosittelut, sekä mahdolliset negatiivisetkin kommentit. Eläinlääkärin tai eläinlääkäriaseman saaduista arvosteluista voidaan muodostaa hieman kokonaiskuvaa esimerkiksi asiakaspalvelusta, sekä eläinlääkärin tavasta käsitellä eläimiä.

Vinkki: Mikäli tuttu eläinlääkäri jää pois tehtävistään, kannattaa tältä kysyä suosituksia kollegoistaan

Hinta

Eläinlääkärin valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota myös hinnastoon, sillä hinnat ovat usein eläinlääkäriasemakohtaiset. Parhaiten tietoa hinnoista saat ottamalla yhteyttä suoraan klinikalle, jonka hinnoista olet kiinnostunut. Ota huomioon myös päivystysaikojen korkeammat hinnat.

Keitä me olemme?

Lemmikintarvike.fi sivustolla olemme listanneet tärkeitä sekä luotettavampia kotieläintarvikkeita ja eläinläkäripalveluita. Listaamme ja arvostelemme suosituimmat, luotettavimmat ja hinta-laatusuhteilta parhaat tuotteet sekä palvelut helpottamaan juuri sinun ja lemmikkisi arkea. Toivomme, että löydät kauttamme kattavimmat eläinlääkäripalvelut  koti- tai lähikunnastasi, ja jos tiettyä paikkaa ei löydy sivustoltamme, ota ystävällisesti yhteyttä. Olemme sinua ja lemmikkisi hyvinvointia varten!

Löydät meidät nyt myös
Vieritä ylös